PFAS kaupunkien pintamaissa - tulevaisuuden PIMA-haaste?
Per- ja polyfluorialkyyliyhdisteille (PFAS) on luotu ja tekeillä monenlaista sääntelyä EU:ssa. Maaperäpuolella keskustelu liittyy erityisesti pohjavesilaatunormin päivitykseen ja maaperädirektiiviehdotukseen.
Tunnettuja PFAS-yhdisteiden päästölähteitä ovat esimerkiksi paloharjoitusalueet, vanhat kaatopaikat ja muu jätteen käsittely sekä tietyt teollisuuden alat. Yhdisteitä vuotaa kuitenkin ympäristöön kaikkialta yhteiskunnasta. PFAS-yhdisteitä on jokaisessa vesistössä, jätevesissä ja laskeumassa.
Suomen ympäristökeskuksen ja Geologian tutkimuskeskuksen selvityksessä (Reinikainen ym. 2024) PFAS-yhdisteitä havaittiin kaikkialta Suomen maaperästä. Huomiota kiinnittivät erityisesti kaupungeista kerättyjen multamaiden paikoitellen melko suuret PFAS-pitoisuudet. Havaittujen yhdisteiden perusteella PFAS-yhdisteiden oletettiin olevan peräisin jätevesilietteen käytöstä viherrakentamisessa.
Mutta mikä on suuri pitoisuus ja paljonko on liikaa?
Suomessa ei ole asetettu maaperän PFAS-pitoisuuksille kynnys- tai ohjearvoja. Muualla maailmassa vastaavia arvoja on annettu, mutta hajonta niissä on valtava, eivätkä arvojen määrittelyperusteet ole yhtenäisiä. Lähin esimerkki löytyy Ruotsista, missä on asetettu maaperän ohjearvo perfluorioktaanisulfonihapolle (PFOS) sekä herkässä (3 µg/kg) että epäherkässä maankäytössä (20 µg/kg).
Suomessa kaupunkialueiden näytteissä havaittiin PFOS:a keskimäärin 7 µg/kg ka, mikä ylittää ruotsalaisen herkän maankäytön ohjearvon. Epäherkän maankäytön ohjearvo ylittyi kuudessa näytteessä ja suurin havaittu PFOS-pitoisuus oli jopa 110 µg/kg ka. Joissakin kaupungeissa voi siis olla viheralueita, joiden pintamaat eivät soveltuisi ruotsalaisille teollisuusalueille.
Valmistelussa olevan maaperädirektiivin myötä PFAS-yhdisteille saatetaan antaa kynnys- tai raja-arvoja koko EU:n tasolla, jolloin niitä sovellettaisiin myös Suomessa. Mitä seurauksia tällaisista arvoista voisi olla?
Jos arvot vastaisivat pitoisuustasoltaan ruotsalaisia ohjearvoja, kaupunkialueilla voisi tulla haasteita etenkin herkän maankäytön osalta. Suomessa jätevesilietepohjaisia materiaaleja on käytetty laajasti viherrakentamiseen. Tietoa lietteiden tai kaupunkialueiden pintamaiden PFAS-pitoisuuksista on kuitenkin hyvin vähän, joten on hankalaa arvioida, missä kaupungeissa ja millä alueilla pitoisuudet voisivat olla liian suuria.
PFAS:ien tapauksessa maaperän puhdistaminen tarkoittaa tyypillisesti sitä, että pilaantunut maa kaivetaan pois tai peitetään. Mutta mitä laitetaan tilalle, jos pitoisuuksien pitää olla suhteellisen matalia? Pitäisikö jätevesilietteestä poistaa PFAS:eja, jotta sitä voisi vielä hyödyntää herkässä maankäytössä?
