Karkkilan vanhan kaatopaikan ympäristöriskit selvitetään
Karkkilan vanhan kaatopaikan alueella selvitetään maaperän, jätetäytön ja pohjaveden ympäristö- ja terveysriskejä touko– ja syyskuussa 2026. Selvitystyöt voivat aiheuttaa lyhytaikaista häiriötä alueella. Selvitys valmistuu vuoden 2026 aikana.
Karkkilan vanhalla kaatopaikalla tehtävän selvityksen tavoitteena on arvioida alueen mahdollinen pilaantuneisuus sekä ympäristö- ja terveysriskit ja niiden perusteella mahdollinen jatkotoimien tarve.
Selvitysalueella on historiatietojen mukaan sijainnut yhdyskuntajätteen kaatopaikka, jonne on tuotu jätettä vuoteen 1965 asti. Nykyisin alue on käytössä koirapuistona.
Maaperänäytteitä otetaan kaivinkoneavusteisesti ja porakalustolla. Pohjaveden laatua selvitetään alueelle asennettavista pohjavesiputkista, joista näytteet otetaan pumpulla tai kertakäyttöisillä näytteenottimilla. Selvitystyöt voivat aiheuttaa lyhytaikaista melua ja häiriötä koirapuiston alueella.
Ympäristöriskien selvittämisestä ovat sopineet Karkkilan kaupunki ja Lupa- ja valvontavirasto. Selvitykseen liittyvät tutkimus- ja suunnittelutyöt toteuttaa FCG Rakennettu Ympäristö Oy. Selvitys on osa Lupa- ja valvontaviraston toteuttamaa valtakunnallista Maaperä kuntoon -ohjelmaa, jonka tarkoituksena on tunnistaa, selvittää ja puhdistaa riskikohteita.
Lue lisää
Yhteyshenkilöt
Päivi Turtia, asiantuntija, Lupa- ja valvontavirasto, 029 525 5248, paivi.turtia(a)lvv.fi
Christian Tallsten, projektipäällikkö, FCG Rakennettu Ympäristö Oy, 040 547 2876, christian.tallsten(a)fcg.fi