Hyppää sisältöön

Kaksi uutta sedimenttiraporttia on nyt julkaistu

Julkaisuajankohta 23.9.2024 14.51
Kuvassa on kahden raportin kansikuvat.

Sedimentit ovat jääneet vähäiselle huomiolle haitallisten aineiden ympäristöriskejä arvioitaessa. Paikallaan oleville sedimenteille ei ole pilaantuneisuutta osoittavia haitallisten aineiden ohjearvoja, toisin kuin useille muille ympäristömatriiseille.

Sedimentteihin on kertynyt ja kertyy edelleen pysyviä ja myrkyllisiä aineita, jotka voivat aiheuttaa ympäristö- ja terveysvaikutuksia. Syyskuussa julkaistuissa Suomen ympäristökeskuksen raporteissa keskitytään monipuolisesti sedimenttien pilaantuneisuuden arviointiin ja kestävään riskienhallintaan. 

Tutustu raportteihin: 

Kuvaus raporteista

Hyviä käytäntöjä sedimenttien pilaantuneisuuden arviointiin ja kestävään riskinhallintaan:

  • Tämä raportti nostaa ympäristöriskinarvioinnissa paikallaan olevat sedimentit uudella tavalla esille antaen suuntaviivoja arvioinnin tarkoituksenmukaiseen ja yhdenmukaiseen toteuttamiseen.
  • Raportti esittelee hyviä käytäntöjä paikallaan olevien sedimenttien ekologisten, kulkeutumis- ja terveysriskien vaiheittain etenevästä arvioinnista.
  • Lisäksi kuvataan ekologisen riskinarvioinnin menetelmiä, jotka eivät vielä ole vakiintuneet sedimenttien osalta. 

Kestävyyden parantaminen sedimenttihankkeissa:

  • Suomessa yleisin syy sedimenttihankkeille on vesiväylien ja satamien kunnossapito ja uudisrakentaminen. Myös sedimentin pilaantumisesta johtuvat kunnostushankkeet ovat lisääntymässä.
  • Raportin tavoitteena on tukea ja edistää kestävien ja tarkoituksenmukaisten ratkaisujen tekemistä sedimenttihankkeissa.
  • Raportissa on suosituksia kestävyyden huomioimista sedimenttihankkeen eri vaiheissa, arviointimenetelmien ja indikaattorien valintaa, käytettävissä olevia arviointityökaluja ja -malleja sekä hyviä käytäntöjä.

Raportteja käsitellään aamuwebinaareissa

Syksyn Maaperä kuntoon -aamuwebinaarien aiheena ovat sedimentit ja niiden tavoitteena on esitellä uusien raporttien tuloksia ja ohjeistuksia. Tarkoituksena on tukea ja edistää tarkoituksenmukaisten arviointien ja kestävien ratkaisujen tekemistä sedimenttihankkeissa. 

Syksyn Maaperä kuntoon -aamuwebinaarien klo 9-10 ohjelma ja ilmoittautuminen: 

7.10. Sedimenttien pilaantuneisuuden arviointi

Ilmoittautuminen 4.10. kello 12.00 mennessä.

21.10. Suosituksia sedimenttihankkeiden kestävää suunnittelua ja toteutusta varten

Ilmoittautuminen 18.10. kello 12 mennessä.

4.11. Sedimenttihankkeiden kestävyysarvioinnin toteutus kahden tapausesimerkin kautta

Ilmoittaudu 1.11. kello 12 mennessä.

Uutinen