Entisen kyläkaupan ympäristö- ja terveysriskit saatiin poistettua Juuan Vihtasuolla

Julkaisuajankohta 30.6.2026 12.58
Tyyppi:Tiedote
Kuvassa on kartta, johon on merkitty entisen kyläkaupan alue Juuassa.

Juuan Vihtasuolla sijaitsevan entisen kyläkaupan polttonesteiden jakelualueen maaperä puhdistettiin kesäkuussa 2026. Öljyhiilivedyillä pilaantuneet maa-ainekset poistettiin kaivamalla ja puhdistukselle asetetut viranomaisvaatimukset saavutettiin. Alueella ei ole tarvetta jatkotoimenpiteille. 

Vuosina 1958–1983 toimineen entisen kyläkaupan alueella on harjoitettu polttoaineiden jakelutoimintaa, minkä seurauksena maaperään on jäänyt öljyhiilivetyjen aiheuttamaa pilaantumista.
  
Puhdistustyöt toteutettiin 1.–3.6.2026 massanvaihtomenetelmällä. Puhdistuksen aikana alueelta poistettiin yhteensä noin 280 tonnia öljyhiilivedyillä pilaantunutta maa-ainesta, joka toimitettiin NG Nordic Finland Oy:n vastaanottopaikkaan Kuopioon. 

Puhdistustavoitteiden saavuttaminen varmistettiin työn aikana otetuilla maaperänäytteillä. Tulosten perusteella alueen maaperään ei jäänyt öljyhiilivety-yhdisteiden kynnysarvoja ylittäviä pitoisuuksia. Puhdistustöiden jälkeen otetuissa kaivovesinäytteissä ei todettu öljyhiilivety-yhdisteitä. 

Puhdistuksen myötä maaperän öljyhiilivety-yhdisteistä aiheutuneet mahdolliset ympäristö- ja terveysriskit kiinteistön asukkaille saatiin poistettua. Alueella ei ole tarvetta jatkotoimenpiteille. 

Hankkeen toteuttivat yhteistyössä Lupa- ja valvontavirasto sekä Juuan kunta. Puhdistustyön valvonnasta vastasi WSP Finland Oy ja urakoinnista Pielisen Maanrakennus Oy. Työ toteutettiin osana Lupa- ja valvontaviraston valtakunnallista Maaperä kuntoon -ohjelmaa, jonka tavoitteena on tunnistaa, selvittää ja puhdistaa ympäristö- ja terveysriskejä aiheuttavia pilaantuneita maa-alueita.


Lue lisää:

Maaperä kuntoon -ohjelma


Lisätietoja:

Lupa- ja valvontavirasto:
Jari Tiainen, puh. 0295 255107, jari.tiainen(a)lvv.fi

Juuan kunta:
Timo Möttönen, puh. 040 104 2601, timo.mottonen(a)juuka.fi

WSP Finland Oy:
Hannu Hautakangas, puh. 040 770 3600, hannu.hautakangas(a)wsp.com

Pielisen maanrakennus Oy:
Aki Kallinen, puh. 045 201 0455, aki(a)pmoy.fi
 

Hanketiedote