Entisen kyläkaupan maaperää puhdistetaan Juuan Vihtasuolla
Juuan Vihtasuolla sijaitsevan entisen Pehkosen kyläkaupan kiinteistön maaperää puhdistetaan kesäkuun 2026 aikana. Puhdistustöistä voi aiheutua lyhytaikaista melua ja pölyä.
Kyläkauppa on ollut toiminnassa Juuan Vihtasuolla vuosien 1958–1999 välillä. Kauppakiinteistöllä on aiemmin harjoitettu myös polttoaineen jakelua.
Puhdistustarve on todettu vuonna 2025 tehdyissä selvityksissä, joissa havaittiin pintamaassa kohonneita pitoisuuksia öljyhiilivetyjä. Puhdistuksen tavoitteena on varmistaa, ettei maaperästä aiheudu terveysriskiä kiinteistön nykyisessä käytössä.
Puhdistustyö toteutetaan massanvaihtona eli kaivamalla pilaantunut maa-aines pois ja kuljettamalla se asianmukaiseen käsittelyyn. Puhdistustöiden yhteydessä alueelta poistetaan arviolta noin 50–100 m³ pilaantunutta maa-ainesta. Kaivanto täytetään lopuksi puhtailla maa-aineksilla.
Työt tehdään kesäkuun 2026 aikana, ja niiden kesto on arviolta muutamia päiviä. Työn aikana voi aiheutua lyhytaikaista, maanrakennustöille tyypillistä melua ja pölyä. Haittoja pyritään ehkäisemään työnaikaisin toimin.
Puhdistustyön toteuttavat yhteistyössä Lupa- ja valvontavirasto ja Juuan kunta. Konetyöt toteuttaa Pielisen maanrakennus Oy ja ympäristöteknisenä valvojana toimii WSP Finland Oy. Pilaantuneet maa-ainekset toimitetaan käsiteltäväksi Kuopion Sorsasalon materiaalikeskukseen. Hanke on osa Lupa- ja valvontaviraston toteuttamaa valtakunnallista Maaperä kuntoon-ohjelmaa, jonka tarkoituksena on tunnistaa, selvittää ja puhdistaa riskikohteita.
Lue lisää:
Lisätietoja:
Lupa- ja valvontavirasto:
Jari Tiainen, puh. 0295 255107, jari.tiainen(a)lvv.fi
Juuan kunta:
Timo Möttönen, puh. 040 104 2601, timo.mottonen(a)juuka.fi
WSP Finland Oy:
Hannu Hautakangas, puh. 040 770 3600, hannu.hautakangas(a)wsp.com
Pielisen maanrakennus Oy:
Aki Kallinen, puh. 045 201 0455, aki(a)pmoy.fi