”Todella tärkeä hanke” – PIMA-seurantaryhmä tutustui entiseen kaatopaikkaan Porvoossa

Porvoo on yksi aktiivisimmista kaupungeista, jotka ovat hakeneet valtionavustusta pilaantuneiden alueiden hankkeisiin. Valtakunnallisen PIMA- riskienhallintastrategian seurantaryhmä teki tutustumiskäynnin Mätäjärven entiseen kaatopaikkaan kesäkuussa.
Historiallisen vanhan kaupungin kupeessa sijaitseva entisen kaatopaikan alue oli tunnistettu riskiksi pohjavedelle ja Porvoon vedenotolle, jos alueella ei tehtäisi mitään.
Porvoossa pistettiin kuitenkin hihat heilumaan, ja nyt alueella on käynnissä massiivinen maaperän kunnostus toisella kahdesta kaatopaikkaan kuuluvasta osa-alueesta. Rahoitus on osin valtiolta Maaperä kuntoon -ohjelman kautta ja loput Porvoon kaupungilta.
- Alueella oli todettu muun muassa raskasmetalleja ja öljy-yhdisteitä. Jos kaatopaikan suotovesi pääsisi vuotamaan, se uhkaisi joen toisella puolella olevaa vedenottamoa. Tämä hanke on todella tärkeä meille, kertoo yhdyskuntasuunnittelupäällikkö Enni Flykt Porvoon kaupungilta.
Hanketta selvityksineen valmisteltiin Porvoossa vuosia.
- On hienoa, että varsinainen kunnostus on nyt käynnissä. Valtiontuki mahdollisti hankkeen nopean aloituksen, Flykt miettii.
”Suuri ponnistus Porvoolta”
Työmaahan tutustumassa ollut PIMA-seurantaryhmä oli vaikuttunut Porvoon pitkäjänteisestä työstä pilaantuneiden alueiden riskien selvittämiseksi ja alueiden kunnostamiseksi.
- Porvoo on yksi aktiivisimmista kunnista, jotka ovat hakeneet valtionavustusta PIMA-hankkeisiin. Yhteistyö hankkeessa Porvoon sekä urakoitsija Maarakennus Kamara Oy:n kanssa on sujunut erinomaisesti, kertoo yksikönpäällikkö Ari Nygren Pirkanmaan ELY-keskuksesta, joka toteuttaa valtakunnallista Maaperä kuntoon -ohjelmaa.
Hankinta-asiantuntija Petri Heino (oik.) Pirkanmaan ELY-keskuksesta kertoi Porvoon työmaan erityispiirteistä urakoitsija Maarakennus Kamara Oy:n Oskari Wuorion kanssa. Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen ympäristöasiantuntija Petri Naumanen (kesk.) on PIMA-seurantaryhmän jäsen.
Mätäjärven kaatopaikan kunnostuksessa on monia huomioonotettavia seikkoja. Alue on paitsi lähellä vedenottamoa, alueella on muun muassa historiallinen kiviaita ja suojeltavia mäntyjä. Alue on hautausmaan vieressä ja urakassa pitää huomioida hautarauhan alaiset maamassat. Lisäksi työmaa on yhdellä pääreiteistä Porvoon vanhaan kaupunkiin, ja tiellä liikennöi paikallis- ja turistibussiliikenne.
- Mätäjärven kaatopaikan kunnostus on suuri ponnistus Porvoolle, kun ajattelee kaupungin kokoakin. Hanke on ammatillisestikin todella kiinnostava, miettii maaperävalvonnan tiimipäällikkö Tuukka Tonteri Helsingin kaupungilta.
Mikä PIMA-seurantaryhmä?
PIMA-seurantaryhmä eli valtakunnallisen pilaantuneiden maa-alueiden riskienhallintastrategian seurantaryhmä kokoontuu 3-4 kertaa vuodessa.
Ryhmään kuuluu jäseniä ympäristöministeriöstä, ELY-keskuksista, Suomen ympäristökeskuksesta, Helsingin kaupungilta ja Suomen Kuntaliitosta.
- Pyrimme kerran vuodessa tekemään työmaavierailun kokouksen yhteydessä. Se konkretisoi tekemistä, sillä kaikki ryhmän jäsenet eivät ole käytännön kenttätöissä. Samalla myös kuntien ja kaupunkien tekeminen tulee tutuksi, kertoo neuvotteleva virkamies Nina Lehtosalo ympäristöministeriöstä.
PIMA-seurantaryhmän puheenjohtaja sekä yksikönjohtaja Tia Laine-Ylijoki-Laakso ympäristöministeriöstä pitää seurantaryhmän tapaamisia tärkeinä.
- Taas vahvistui näkemys, miten vaikuttavaa PIMA-työtä Suomessa tehdään melko maltillisella rahoituksella. Paljon on saatu aikaan ja toki paljon on vielä tekemättä, Laine-Ylijoki-Laakso miettii.
Vuosittaiset työmaavierailut täydentävät PIMA-seurantaryhmän toimintaa, kertovat neuvotteleva virkamies Nina Lehtosalo ympäristöministeriöstä ja Maaperä kuntoon -ohjelman projektipäällikkö Kari Pyötsiä Pirkanmaan ELY-keskuksesta.