Valtioneuvosto hakee toteuttajaa pohjavesien pilaantumiseen liittyvälle hankkeelle

Uutinen 28.3.2022 klo 12.28

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan toisessa täydentävässä haussa on haettavana rahoitusta pohjavesien pilaantumiseen liittyvälle hankkeelle. Haku on auki 28.4. saakka ja päätökset hankinnoista tehdään 18.5. mennessä. Haettavana on yhteensä kaksi miljoonaa euroa 14 hankkeelle.

Painopistealueella ”Hiilineutraali ja luonnon monimuotoisuuden turvaava Suomi sekä asuntopolitiikka” on haettavana hanke, jossa selvitetään ympäristölaatunormien soveltamista ja sitovuutta ympäristölupaharkinnassa sekä pohjaveden pilaantumista ja puhdistustarvetta arvioitaessa. Hankkeen toteutukseen on varattu enimmillään 150 000 euroa ja se tulee toteuttaa joulukuuhun 2023 mennessä.

Tietotarve perustuu unionin tuomioistuimen ratkaisuun C-535/18 (Land Nordrhein-Westfalen), jonka mukaan vesipuitedirektiivin (2000/60/EY) kieltämäksi pohjaveden tilan huonontumiseksi voidaan tulkita jo yhdenkin pilaavan aineen laatunormin ylittyminen yhdessäkin pohjaveden kemiallisen tilan seurantapaikassa tai pitoisuuden kasvu silloin, kun laatunormi on jo ylittynyt. Tämä voi merkittävästi tiukentaa pohjavesien suojelua Suomessa ja johtaa laajoihin yhteiskunnallisiin vaikutuksiin mm. erilaisten hankkeiden toteutumisen ja kasvavien kustannusten kautta.

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta tuottaa tietoa päätöksenteon, tiedolla johtamisen ja toimintakäytäntöjen tueksi. Selvitys- ja tutkimushankkeet hankitaan avoimella haulla ja niiden arviointikriteereitä ovat relevanssi, vaikuttavuus, hyödynnettävyys, laatu ja toteutettavuus.

Tutustu:


  • Tulosta sivu