Varkauden Savonmäen alueen ympäristöriskit selvitetään

Julkaisuajankohta 10.9.2021 15.16

Varkauden Savonmäen alueella tehdään maaperän ja pohjaveden lisätutkimuksia loppukesän ja syksyn 2021 aikana.

Varkaudessa Savonmäen alueella tutkitaan maaperää ja pohjavettä elo-syyskuussa 2021. Savonmäen alueelta otetaan lisää näytteitä maaperän ja pohjaveden laatua koskevia analyysejä varten. Tutkimusten tarkoituksena on selvittää tarkemmin alueen maaperän tilaa muun muassa alueen pilaantuneisuuden- ja puhdistustarpeen arvioinnin tarkentamista varten.

Kohteen eteläosassa, Markuntien ja Paavontien alkuosuudella, on sijainnut saatujen historiatietojen mukaan sekajätteen kaatopaikka, jonka toiminta on päättynyt viimeistään 1960-luvulla. Vuonna 2020 tehtyjen tutkimusten perusteella jätehavaintoja todettiin usean kiinteistön alueella. Kaatopaikka on ilmeisesti ainakin osittain tasattu/levitetty alueelle vuosikymmeniä sitten.

Tutkimusalueelle on tuotu historiatietojen mukaan ennen alueen rakentamista myös teollisuuden pasutusjätettä ja masuunikuonaa maaperän pintaerojen tasaamiseksi. Niiden esiintyminen varmistui vuoden 2020 tutkimusten yhteydessä. Määritetyllä lisätutkimusalueella on tehty maaperästä havaintoja muun muassa sekalaisesta jätteestä, tuhkasta, hiilestä ja tummista maakerroksista.

Ympäristöriskien selvittämisestä ovat sopineet Varkauden kaupunki ja Pirkanmaan ELY-keskus. Selvitys on osa Pirkanmaan ELY-keskuksen koordinoimaa valtakunnallista Maaperä kuntoon -ohjelmaa, jonka tarkoituksena on tunnistaa, tutkia ja puhdistaa riskikohteita. Selvitykseen liittyvät tutkimus- ja suunnittelutyöt toteuttaa FCG Finnish Consulting Group Oy. Selvitys valmistuu marraskuun 2021 loppuun mennessä.

Lisätietoja

Jari Tiainen, Pirkanmaan ELY-keskus, 040 538 6598, jari.tiainen@ely-keskus.fi
Jussi Virtanen, FCG Finnish Consulting Group Oy, 040 861 6516, jussi.virtanen@fcg.fi
Niklas Holopainen, Keski-Savon ympäristötoimi, 044 790 6024, niklas.holopainen@leppävirta.fi

Kartta Savonmäen alueen sijainnista.

Savonmäen alue on merkitty karttaan punaisella.