Hyppää sisältöön

Saarijärvellä tutkitaan maaperää ja pohjavettä entisen Ahvenlammin taimitarhan alueella

Julkaisuajankohta 8.11.2022 16.32
Tiedote

Entisen Ahvenlammin taimitarhan alueella tehdään ympäristöteknisiä tutkimuksia loppusyksyn 2022 aikana. Tutkimukset ovat osa valtakunnallista Maaperä kuntoon -ohjelmaa, jonka tarkoituksena on tunnistaa, tutkia ja puhdistaa riskikohteita.

Saarijärvellä Kolkanlahdentiellä sijaitsevan entisen Ahvenlammin taimitarhan alueella tutkitaan maaperän, sedimentin ja pohjaveden haitta-ainepitoisuuksia lokakuun 2022 ja joulukuun 2022 välisenä aikana. Alueella on ollut taimitarhatoimintaa vuosien 1964–2000 välisenä aikana. Nykyisin alue on osin viljely- ja istutuskäytössä sekä osin metsittynyttä aluetta. Alueen maankäyttömuoto ei ole tämänhetkisten tietojen mukaan muuttumassa. Alueella toteutettiin maaperä- ja pohjavesitutkimuksia osana Uudenmaan ympäristökeskuksen ja Metsähallituksen yhteistyöhanketta vuonna 2003.  

Hankkeesta aiheutuu tutkittavan kiinteistön asukkaille tilapäistä meluhaittaa. Tutkimuksiin sisältyy maaperänäytteenottoa kaivinkoneella ja pohjavesiputkien asennus kairaamalla keväällä 2023. Maaperänäytteenotto on toteutettu viikolla 43 ja vesinäytteet otetaan kahdesti viikkojen 44–52 (marras-joulukuu) välisenä aikana. 

Selvitys on osa Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen koordinoimaa valtakunnallista Maaperä kuntoon -ohjelmaa. Selvitykseen liittyvät tutkimus- ja suunnittelutyöt toteuttaa Envineer Oy.

Yhteyshenkilöt

Pirkanmaan ELY-keskus (tilaaja), Maarit Joukainen, 0295 036 374, [email protected]

Saarijärven kaupunki, ympäristönsuojelusihteeri Mia Rahinantti, 044 4598 390, [email protected]

Envineer Oy (tutkimusten toteuttaja), projektipäällikkö Marjaana Salonen, 050 364 9807, [email protected]

Hanketiedote