PIMA-kiertueelle osallistui lähes 350 viranomaista
PIMA-kiertue huipentui Jyväskylässä järjestettyyn tilaisuuteen joulukuussa. Yhteensä kiertueen tilaisuuksia järjestettiin kolmetoista kappaletta eri puolilla Suomea ja niihin osallistui lähes 350 viranomaista.
Valtakunnallisen PIMA-kiertueen viimeiseen tilaisuuteen Jyväskylässä osallistui noin parikymmentä asiantuntijaa joulukuussa. Kiertue tarjosi yhden päivän aikana kattavan tietopaketin pilaantuneista alueista.
- Kiertue on ollut tärkeä kanava erityisesti kuntien edustajille saada tietoa pilaantuneista alueista, avustuksista ja riskienhallinnasta, ja vastaaville tilaisuuksille on tarvetta myös jatkossa. Kunnat ja kaupungit ovat merkittävässä roolissa oman alueensa kohteiden selvitysten ja puhdistusten edistämisessä niin alueidenkäytön ja -suunnittelun kautta kuin maanomistajankin, kertoo Maaperä kuntoon -ohjelman projektipäällikkö Kari Pyötsiä Pirkanmaan ELY-keskuksesta.
Ensi vuodelle ei vastaavaa kiertuetta ole suunnitteilla.
- Ensi vuonna on tulossa muita pilaantuneisiin alueisiin liittyviä koulutuksia ja tapahtumia. Tietoja tulevista tapahtumista kootaan maaperakuntoon.fi-sivuston koulutuskalenteriin sitä mukaa, kun ne varmistuvat. Kannattaa seurata kalenteria, vinkkaa neuvotteleva virkamies Nina Lehtosalo ympäristöministeriöstä.
Mikä PIMA-kiertue?
PIMA-kiertueen järjestivät ympäristöministeriö, Suomen ympäristökeskus ja ELY-keskukset. Sen tarkoitus oli vauhdittaa valtakunnallisen pilaantuneiden maa-alueiden riskienhallintastrategian toimeenpanoa etenkin kunnissa ja kaupungeissa.
Tilaisuuksissa esiteltiin ja keskusteltiin Valtakunnallisesta pilaantuneiden maa-alueiden riskienhallintastrategista, Maaperä kuntoon -ohjelmasta, isännällisten kohteiden edistämisestä, pilaantuneiden alueiden huomioimisesta maankäytön suunnittelussa ja kaavoituksessa, kestävyyden huomioimisesta, vastuista ja rahoitusmahdollisuuksista sekä opastetaan MATTI-järjestelmän käyttöön.