Hyppää sisältöön

Kuulumisia EU:sta: maaperämission ohjelmahaussa jaossa 126 miljoonaa euroa, ja lainsäädäntöehdotus maaperän terveyslaiksi valmistelussa

Julkaisuajankohta 7.3.2023 14.13

EU:n Horisontti Eurooppa -puiteohjelmaan kuuluu myös maaperämissio, jonka ohjelmahaku on käynnistynyt. Vuonna 2021 julkaistua maaperästrategiaa toimeenpannaan muun muassa lainsäädäntöehdotuksella.

Maaperämission ohjelmahaku avoinna syksyyn asti

Maaperämission ohjelmaehdotusten haku on käynnistynyt ja jaossa on yhteensä 126 miljoonaa euroa. Ohjelmahaku on suunnattu muun muassa yrityksille, tutkimuslaitoksille, julkishallinnon organisaatioille, sekä kansalaisjärjestöille. Hakuaika päättyy 23.9.2023. Lisätietoa maaperämission avoimista hauista löytyy Euroopan komission sivuilta.

Maaperä on yksi EU:n Horisontti Eurooppa -puiteohjelman missioista. Viidessä missiossa etsitään vuoteen 2030 mennessä ratkaisuja maailmanlaajuisiin haasteisiin. Maaperän terveyden lisäksi ohjelman muita missioita ovat ilmastonmuutokseen sopeutuminen, syövän torjunta, merien ennallistaminen, ilmastoneutraalit sekä älykkäät kaupungit.

Osana maaperästrategiaa valmistelussa lainsäädäntöehdotus maaperän terveyslaiksi

Osana maaperästrategiaa valmistelussa lainsäädäntöehdotus maaperän terveyslaiksi
EU:n komissio julkaisi vuonna 2021 EU:n maaperästrategian, jonka tavoitteena on terve maaperä vuoteen 2050 mennessä. Osana strategian toimeenpanoa komissio valmistelee lainsäädäntöehdotusta maaperän terveyslaiksi. Ehdotus kuuluu vihreän kehityksen (Green Deal) ohjelmaan ja se julkaistaan tämänhetkisen tiedon mukaan 7.6.2023. 

Ehdotus tulee todennäköisesti sisältämään: 

  • erilaisia määritelmiä ja indikaattoreita maaperän terveydelle
  • edellytyksiä maaperän kestävälle käytölle
  • pilaantuneiden maiden tunnistamista, rekisteröintiä ja puhdistusta
  • maaperän terveyden seurantaa

Komissio, jäsenmaat ja sidosryhmät ovat keskustelleet valmisteilla olevan ehdotuksen eri näkökulmista. Kun ehdotus julkaistaan, niin sen käsittely alkaa tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä, eli se käsitellään Euroopan parlamentissa ja jäsenmaista koostuvassa neuvostossa. Suomen ennakkovaikuttamiskanta maaperän terveyslaista on luettavissa eduskunnan sivuilla (pdf).
 

Uutinen