Hyppää sisältöön

Kaustisilla selvitettiin maaperää ja pohjavettä entisen sahan alueella - ei puhdistustarvetta

Julkaisuajankohta 29.2.2024 15.17
Tiedote

Kaustisen keskustan itäpuolella sijaitsevan entisen sahan alueella selvitettiin maaperän ja pohjaveden haitta-ainepitoisuuksia kesän 2023 aikana. Puhdistukselle tai muille toimille ei ole tarvetta.

Viime kesänä tehdyillä jatkoselvityksillä tarkennettiin kohteessa 1990-luvulla tehtyjen selvitysten sekä puhdistusten laajuutta ja arvioitiin alueella esiintyvistä haitta-ainejäämistä aiheutuvat riskit nykytilanteessa. 

Lisäksi jatkoselvitykset tarkensivat maaperän tilaa ja haitta-aineiden esiintymistä läheisellä Oosinharjun alueella, missä oli aiemmissa selvityksissä ja puhdistuksissa havaittu kohonneita öljyhiilivetyjen pitoisuuksia maaperässä. Jatkoselvitysten sekä niiden perusteella tehdyn riskinarvioinnin mukaan haitta-aineita esiintyy maaperässä rajatulla alueella. Niistä ei aiheudu alueella yleisesti ympäristö- tai terveyshaittaa. 

Puhdistukset riittäviä – ei riskiä

Alueella oli aikoinaan saha- ja puuteollisuutta vuodesta 1965 vuoteen 1981 saakka. Vanhan sahan toimintaan liittyvissä jatkoselvityksissä vahvistui ennakko-oletus siitä, että alueella tehdyt aikaisemmat puhdistukset ovat olleet riittäviä. Vanhan sahan alueen laidalla havaittiin kuitenkin paikoin jätteistä maa-ainesta, joka sisälsi paikoin myös haitta-aineita. Riskinarvion perusteella kohteessa todettu paikallinen kohonnut haitta-ainepitoisuus ei aiheuta puhdistustarvetta. Raskasmetallipitoisuuksia sisältävät maa-ainekset tulee kuitenkin huomioida, mikäli alueella tehdään maanrakennus- tai muita kaivutöitä.

Selvitykset kohdennettiin vanhojen selvitysten ja asiakirjojen perusteella määritellylle sahan entiselle toiminta-alueelle (noin 2,5 ha) sekä Oosinharjun vanhalle soranottoalueelle (noin 3,5 ha). Ympäristötutkimuksissa alueelta otettiin maaperänäytteitä yhteensä 42 tutkimuspisteestä ja pohjavesinäytteitä 10 tutkimuspisteestä. Tutkimuspisteistä havainnoitiin maaperän tilaa aistinvaraisesti ja niistä otetuista näytteistä määritettiin erityisesti saha-alueena toimineille alueille tyypillisiä haitta-aineita. 

Selvityksistä vastaavat Kaustisen kunta ja Pirkanmaan ELY-keskus ja ne toteutetaan osana Pirkanmaan ELY-keskuksen koordinoimaa valtakunnallista Maaperä kuntoon -ohjelmaa. Ohjelman tarkoituksena on tunnistaa, tutkia ja puhdistaa riskikohteita. Selvitykseen liittyvät tutkimus- ja suunnittelutyöt toteutti Envineer Oy. 

Lue lisää Maaperä kuntoon -ohjelmasta

Yhteyshenkilöt:

Pirkanmaan ELY-keskus (tilaaja), Päivi Turtia, puh. 0295 036 132, sähköposti: [email protected] 

Kaustisen kunta, Tekninen johtaja Ilkka Närhi, puh. 040 7698 668, sähköposti: [email protected]

Envineer Oy (tutkimusten toteuttaja), vanhempi asiantuntija Pekka Haaranen, puh. 050 5020 934, sähköposti: [email protected]
 

Hanketiedote