Hyppää sisältöön

Kainuussa tutkitaan tänä kesänä ennätysmäärä öljyllä pilaantuneita kiinteistöjä

Julkaisuajankohta 3.5.2021 10.06

Öljysuojarahaston JASKA-hankkeeseen tuli viime vuonna Kainuun alueelta 31 hakemusta. Suurin osa hakemuksista tulee yksityisiltä kiinteistönomistajilta.

Kyläkaupan polttonesteiden jakelupiste Suomussalmelta.

Kyläkaupan polttonesteiden jakelupiste Suomussalmelta. © Kuva: Olli Hirsimäki

Koko Suomesta öljypilaantumisen ja kunnostamiseen liittyviä hakemuksia tuli yhteensä 41. Kainuun ELY-keskuksen ympäristöasiantuntija Tatu Turunen on tyytyväinen kainuulaisten aktiivisuuteen JASKA-hankkeessa.

”Kainuun alueella on aikojen saatossa ollut lukuisia kyläkauppoja, joiden yhteydessä on ollut polttoaineen jakelupiste. Kainuun ELY-keskus on pyrkinyt aktiivisesti tiedottamaan kiinteistönomistajia mahdollisuudesta hakeutua JASKA-hankkeeseen öljypilaantumien tutkimiseksi ja kunnostamiseksi.”

Turunen kertoo, että JASKA-hankkeessa tutkitaan vain sellaisia kohteita, joissa toiminnanharjoittajia ei enää tavoiteta tai voida velvoittaa maaperän pilaantuneisuuden selvittämiseen.

JASKA-hankkeen tutkimus- ja kunnostustöitä koordinoi Pirkanmaan ELY-keskuksen Maaperä kuntoon -ohjelma. Pirkanmaan ELY-keskuksen pilaantuneiden maiden asiantuntija (PIMA) Sanna Pyysing kertoo, että viime vuoden aikana JASKA-hankkeeseen saapui 41 kappaletta hakemuksia, joista 31 tuli Kainuusta.

 ”Suurin osa hakemuksista tulee yleensä yksityisiltä kiinteistönomistajilta, mutta mukana on jonkin verran esimerkiksi kunnan omistamia kiinteistöjä”, kertoo Sanna Pyysing.

Hakemuksia kaikista Kainuun kunnista

Kainuusta hakemuksia tuli jokaisesta kunnasta vähintään yksi. Kajaanista saapui JASKA-hankkeeseen eniten hakemuksia, 8 kappaletta ja Suomussalmelta 7. Ensimmäisten JASKA-kohteiden tutkimukset käynnistetään toukokuun ensimmäisellä viikolla Kajaanissa ja Ristijärvellä. Osassa kohteista tutkimukset tehdään vasta 2022. Tutkimuksissa otetaan maaperänäytteitä vaunuporakoneella kairaamalla.

Ristijärven kunnassa tutkitaan entisten kyläkauppojen lisäksi Saukontiellä kunnan omistamalla kiinteistöllä 60-luvulla sijainnutta huoltoasemaa. Ristijärven tekninen päällikkö Ahti Mikkonen kertoo, että vanhoissa kohteissa historiatietojen selvittäminen on vaikeaa.

”Rakennus on purettu kauan aikaa sitten, joten toiminnanharjoittajastakaan ei ole varmaa tietoa.”

Öljysuojarahaston JASKA-hankkeen hakuaika päättyi vuoden 2020 lopussa. Jaska-hankkeen rahoittaa ympäristöministeriön yhteydessä toimiva öljysuojarahasto.

Öljysuojarahaston ESKO-kohteisiin on mahdollista edelleen hakeutua mukaan.

Yhteyshenkilöt

Kainuun ELY-keskus
Ympäristöasiantuntija Tatu Turunen, p. 0295 023 892, [email protected]

Pirkanmaan ELY-keskus
Projektipäällikkö Mikko Rautio, p. 0295 036 057, [email protected]
PIMA-asiantuntija Sanna Pyysing, p. 0295 036 046, [email protected]

Lue lisää

 

Uutinen