Ilmakuva valkoisesta hiekka-alueesta, jota ympäröi metsä.

Pima-ohjelmia ja -hankkeita

Etsitkö tietoa pilaantuneeseen maaperään tai pohjaveteen liittyvästä hankkeesta tai ohjelmasta? Suomessa on useita pima-ohjelmia ja -hankkeita, joilla on omat tehtävänsä - olemme koonneet näille sivuille niistä ajankohtaisimmat.

Pilaantuneen maaperän tai pohjaveden selvityksistä ja puhdistuksista vastaa aina lähtökohtaisesti pilaaja tai kiinteistön haltija. Suurin osa pilaantuneisiin alueisiin liittyvistä hankkeista tehdäänkin yksityisten tahojen toimesta esimerkiksi rakentamisen yhteydessä.

Valtiolla on lisäksi ohjelmia ja hankkeita, joiden avulla pilaantuneiden alueiden riskit pyritään samaan hallintaan. Maaperä kuntoon -ohjelma on eräänlainen yleisohjelma, jossa priorisoidaan valtakunnallisesti ympäristö- ja terveysriskiä aiheuttavia kohteita. Ohjelma toteuttaa Valtakunnallista pilaantuneiden maa-alueiden riskienhallintastrategiaa (PIMA-strategia) ja keskittyy niin sanottuihin isännättömiin kohteisiin, joiden vastuutaho on tuntematon tai tavoittamattomissa.

Vastaavanlaisia öljyllä pilaantuneita kohteita on selvitetty ja puhdistettu öljysuojarahaston JASKA-hankkeessa, mutta siihen ei oteta enää uusia hakemuksia. Kaivannaisjätealueita seurataan, selvitetään ja kunnostetaan puolestaan KAJAK-hankkeessa.

Suomen ympäristökeskus sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset edistävät yhteistyössä niin sanottujen isännällisten kohteiden selvittämistä ja puhdistamista kolmevuotisessa projektissa vuosina 2022–2024.