Vinkkejä pilaantuneisuuden selvittämisen hankintaan

Pilaantuneisuuden selvittäminen voi olla nopeaa ja edullista, mutta vaihe on ratkaisevan tärkeä, sillä sen perusteella määritellään, onko aluetta tarvetta puhdistaa sekä puhdistamisen tavoitteet ja menetelmät.

Maaperä kuntoon -ohjelma on koonnut pima-hankkeiden hankintaan alla olevan kahdeksan kohdan muistilistan. Lisää hankintaan liittyviä ohjeita löydät tälle sivulle linkitetyistä ohjeista ja oppaista.

8 kohdan muistilista PIMA-hankintaan

  1. PIMA-hankkeella voi olla yhtäläisyyksiä muiden hankintojen, kuten maarakennusurakoiden hankintojen kanssa. Muista hankkeista saatua hankintaosaamista kannattaa hyödyntää, mutta ota huomioon, että PIMA-hankkeissa esimerkiksi käsitteet, puhdistusmenetelmät, työturvallisuus, maa-aineisten ominaisuudet ja lajittelu sekä analysointitekniikat saattavat poiketa perinteisestä maarakentamisesta. 
  2. Selvittäminen voi olla nopeaa ja edullista, mutta vaihe on ratkaisevan tärkeä, sillä sen perusteella määritellään, onko aluetta tarvetta puhdistaa sekä puhdistamisen tavoitteet ja menetelmät. Panosta siksi selvityksen hankinnassa tutkimuksen laajuuteen ja konsultin ammattitaitoon. 
  3. Kun valitset konsultteja ja urakoitsijoita, ota huomioon, että hankkeissa tarvitaan eri alojen osaajia, laaja-alaista haitta-aineiden ja lainsäädännön tuntemusta sekä osaamista ja kokemusta esim. maaperä- ja pohjavesigeologiasta sekä kunnostusmenetelmistä. 
  4. Kun kilpailutat puhdistamista, ota myös huomioon, että kyseeseen voi tulla joko palveluhankinta, rakennusurakka tai molemmat. Massanvaihto katsotaan rakennusurakaksi ja in situ -kunnostus palveluhankinnaksi. Hankinnan laatu vaikuttaa esimerkiksi CPV-koodien valintaan, kynnysarvoihin ja hankintamenettelyyn. Oikeiden koodien ja menettelyiden käyttäminen on pakollista ja auttaa valitsemaan sopivan konsultin tai urakoitsijan. 
  5. Muutokset ja yllätykset ovat yleisiä PIMA-hankkeissa, ja puhdistamisen laajuutta, aikataulua tai jopa puhdistusmenetelmää voidaan joutua muuttamaan puhdistamisvaiheessa karttuvan uuden tiedon pohjalta. Huomioi tämä varaamalla hankkeeseen riittävästi taloudellisia resursseja, henkilöstöä ja kalustoa. 
  6. Pidä alueellinen ELY-keskus sekä kunnan terveyden- ja ympäristönsuojelu ajan tasalla suunnittelu- ja hankintavaiheesta lähtien. 
  7. Hanke vaikuttaa usein naapureihin ja kiinnostaa laajemminkin alueen asukkaita, minkä vuoksi viestintä on keskeinen osa onnistunutta hanketta. Varmista hankkeen jokaisessa vaiheessa avoin ja ennakoiva viestintä sekä dokumentointi ja raportointi. 
  8. Kiinnitä huomiota työturvallisuuteen ja työsuojeluun: PIMA-hankkeisiin voi liittyä riski altistua haitallisille aineille tai loukkaantua työmaan kaivannoissa tai työmaan sisäisessä tai ulkopuolisessa liikenteessä.