Hyppää sisältöön

Korsnäsin vanhalla kaivoksella alkaa keväällä ympäristötarkkailu – näytteitä myös yksityisiltä kiinteistöiltä ojien varsilta

Julkaisuajankohta 17.12.2021 14.46

Korsnäsin vanhalla lyijykaivoksella käynnistetään keväällä 2022 näytteenotto, jonka tavoitteena on tuottaa tietoa alueen ympäristön tilasta. Seuranta on osa KAJAK-hanketta, jossa selvitetään suljettujen ja hylättyjen kaivannaisjätealueiden ympäristö- ja terveysriskejä.

Korsnäsin kartta

Tavoitteena on ottaa osa pintavesi- ja sedimenttinäytteistä ojista, jotka purkautuvat kaivosalueelta mereen. Kunta tulee pyytämään yksityisiltä kiinteistöiltä lupaa näytteenottoon vielä kuluvan talven aikana.

Keväällä 2022 maan sulamisen jälkeen Korsnäsin kaivosalueella alkava seuranta tarkoittaa käytännössä näytteenottoa maaperästä ja kaivannaisjätteestä, pohja- ja pintavesistä, kaloista sekä sedimentistä. Näytteenotto toistetaan syksyllä 2022 ja keväällä 2023. Näytteet analysoidaan laajasti, ja niistä mitataan myös säteilyä.

Alueella on yritys- ja virkistystoimintaa, kuten luontopolku, ja alueen matkailu- ja virkistyskäyttöä on kehitetty viime aikoina voimakkaasti. Näytteenotto ei vaikuta virkistysalueen käyttöön tai alueen muuhun toimintaan. Tavoitteena on ottaa osa pintavesi- ja sedimenttinäytteistä ojista, jotka purkautuvat kaivosalueelta mereen. Kunta tulee pyytämään yksityisiltä kiinteistöiltä lupaa näytteenottoon vielä kuluvan talven aikana.

Ympäristövaikutuksista vain vähän tietoa

Korsnäsin lyijykaivos on toiminut vuosina 1961–1962 sekä 1964–1972.  Alueella louhittiin ja rikastettiin lyijypitoista malmia, ja lyijyrikasteen lisäksi kaivos tuotti lantanidirikastetta. Samalla tuotannossa syntyi kaivannaisjätteitä, jotka on sijoitettu vanhan rikastamon läheisyyteen. Kasvillisuuden peittämät jätealueet, eli rikastushiekka-allas ja lantanidikasa, ovat nähtävissä alueella edelleen. Korsnäsin kunta on omistanut kaivosalueen vuodesta 1978 saakka.

”Kaivosalueen ympäristövaikutuksista on vähän tietoa. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on ottanut alueen pintavesistä ja sedimentistä kertanäytteet vuonna 2016”, kertoo pilaantuneiden alueiden asiantuntija Henna-Mari Havana Pirkanmaan ELY-keskuksesta.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on arvioinut, että alueelta kulkeutuu metalleja ja muita alkuaineita ympäristöön. Mittauksissa ei ole todettu merkittävästi taustasäteilystä poikkeavaa säteilyä, eivätkä satunnaiset ulkoilijat saa haitallista säteilyannosta alueella liikkuessaan. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on kuitenkin todennut, että alueella tulee tehdä laajempi tutkimus mahdollisten ympäristöriskien selvittämiseksi.

Alueen säteilyarvoja on mitattu myös vuonna 2020 opinnäytetyössä. Tuolloin todettiin, että kaivosalueelta ja sen lähiympäristöstä otetuissa näytteissä esiintyy muun muassa rautaa, mangaania ja uraania.

Seurantaa valtion varoin – yhteistyössä eri viranomaisia

Korsnäsin kaivannaisjätealue kuuluu kansalliseen luetteloon, johon on koottu mahdollisesti vakavaa haittaa tai uhkaa ympäristölle tai ihmisten terveydelle aiheuttavia kaivannaisjätealueita. Pirkanmaan ELY-keskus selvittää näitä KAJAK-kohteita ja osallistuu tarpeen mukaan niiden kunnostamiseen. Korsnäsissä tehtävän seurannan tarkoituksena on tuottaa lisätietoa mahdolliseen tarkempaan ympäristö- ja terveysriskien selvittämiseen.

Seuranta kustannetaan valtion varoin, ja sitä varten on perustettu hankeryhmä, jossa on mukana Korsnäsin kunta, Länsirannikon ympäristönsuojeluyksikkö, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, hankkeessa konsulttina toimiva Ramboll Finland Oy sekä Turvallisuus- ja kemikaalivirasto sekä Säteilyturvakeskus.

Seurannan tuloksista valmistuu raportti vuoden 2023 lopulla. Raportista pyydetään lausunto kohdetta valvovalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselta sekä Säteilyturvakeskukselta. Tuloksista tiedotetaan niiden valmistuttua.

Lue lisää

Lisätietoja

Henna-Mari Havana, pilaantuneiden alueiden asiantuntija, Pirkanmaan ELY-keskus, 050 3803 732, [email protected]

Christina Båssar, kunnanjohtaja, Korsnäsin kunta, 046 9229 495, [email protected]

Katariina Koikkalainen, projektipäällikkö, Ramboll Finland Oy, 040 1431 326, [email protected]

Hanketiedote